8.1.2013

Kinkku-paprikapiiras

Herkullinen kinkkua ja paprikaa sisältävä piiras talvi-iltojen iloksi
Tämä resepti on unohtunut kokonaan blogata! Resepti on tehty jo lokakuussa erääseen lehtijulkaisuun, tekstiä muokkasin kuitenkin hieman paremmin tähän päivään sopivaksi. Muutamaa raaka-ainetta sisältävä herkullinen piiras valmistuu alle tunnissa ja maistuu varmasti kaikille vauvasta vaariin! Kananmunissa kannattaa suosia luomumunia, sillä niissä on paras maku ja upein väri, kananmunat ovat merkittävässä roolissa piiraan täytteessä. Kananmunien määrä voi tuntua suurelta, sillä niiden tarkoituksena on hyydyttää täytemassa kauniisti leikkautuvaksi, muttei maistua munakkaalta. Myös piiraan muut ainekset kannattaa ostaa luomuna, jos kaupassa niitä on tarjolla. Ainakin omassa keittiössäni pyrin mahdollisuuksien mukaan käyttämään lähiruokaa ja luomua, kesäisin puolestaan kaupan kananmunat ovat kolmen vuoden ajan korvautuneet omien kesäkanojen maailman herkullisimmilla munilla. Saas nähdä miten tänä vuonna käy, kun kanafarmarina toiminut pikkuveljeni astui maanantaina armeijan harmaisiin :)

pohjataikina
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita
½ tl suolaa
½ dl kylmää vettä

täyte
180 g kinkkua hienonnettuna
1 punainen suippopaprika kuutioituna
150 g (emmental)juustoa raastettuna
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
3 kananmunan keltuaista
ripaus suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria

Nypi huoneenlämpöinen voi, vehnäjauhot ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Taputtele taikina pyöreään piirakkavuokaan tai muuhun samankokoiseen vuokaan. Levitä päälle foliopala ja painele folio kiinni taikinaan, myös reunoille etteivät ne valu paiston aikana. Esipaista taikinaa 225 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Poista folio ja levitä päälle hienonnettu kinkku, kuutioitu paprika ja juustoraaste. Erottele kolmesta kananmunasta keltuaiset, säästä valkuaiset. Vispaa kulhossa kananmunien ja keltuaisten rakenne rikki, sekoita joukkoon kuohukerma ja mausta seos. Kaada täytemassa tasaisesti täytteiden päälle vuokaan ja paista piirasta 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta on saanut hieman väriä. Tarjoile piiras jäähtyneenä raikkaan salaatin kanssa.

Herkullinen ja helppotekoinen piirakka, josta löytyy paljon makua. Piiras on parhaimmillaan hieman jäähtyneenä salaatin kera tarjottuna, mutta piiras kestää myös jääkaapin ja pakastamisen. Tarvittaessa piiraspaloja voi lämmittää uunissa ennen tarjoilua. Kinkun ja paprikan voi vaihtaa oman maun tai ruokavalion mukaisiksi, hyviä täytevaihtoehtoja ovat esimerkiksi sienet, jauheliha, ananas, kasvissuikaleet, broileri tai tonnikala. Valkuaisista voi valmistaa  ihania marenkeja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti