22.10.2012

Vaniljaiset marengit

Vaniljamarengit


Valkuaisia jäi yli, kun tein limepiirasta eli key lime pie'ta. Siispä tein niistä marenkeja ja tällä kertaa ne onnistuivatkin täydellisesti. Marenkeja tulee melko reilusti, mutta ne säilyvät hyvin kuivassa peltirasiassa huoneenlämmössä. Marenkivaahdosta voisi tehdä myös pohjat pavlovaan. Kätevä vierasvara, josta tekee hetkessä näyttävän jälkiruoan kasaamalla kerroksittain maljoihin marenkimurua, kermavaahtoa, hilloa ja marjoja, ehkä myös keksejä murusteltuna :)

5 kananmunan valkuaista
5 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
muutama pisara sitruunan tai limen mehua
1 tl omenaviinietikkaa (käytin väkiviinaetikkaa, kun en löytänyt omppua)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja lisää joukkoon sokerit. Vatkaa, kunnes vaahto on kovaa, kiinteää ja kauniin kiiltävää ja sokeri on liuennut vaahtoon (ei näy, eikä ratise hampaissa). Lisää sitrusmehu ja etikka, pursota kauniita marenkeja esim. tähtityllalla pellille ja kuivata uunissa 75 asteessa kolme tuntia (pienemmät vähemmän aikaa, isommat pidempään). Sammuta uuni ja laita uuninluukun väliin puukapusta, anna marenkien kuivua raollaan olevassa uunissa yön yli. Jos käytät tavallista uunia, vaihtele peltien paikkaa, että kaikki marengit kuivuvat tasaisesti. Kiertoilmauunissa ei tarvitse vaihdella peltien paikkoja, paistoaikakin saattaa olla hetken lyhyempi. Säilytä kuivassa ja tiiviissä rasiassa.

Hyviä tuli :) Marengit olivat valkeita ja maistuivat vienosti vaniljalle, sitrus ei maistu mutta vaikuttaa väriin ja koostumukseen etikan tavoin. Ilman niitä marengeista tulisi hajoavia ja kellertävänrusehtavia väriltään. Voimakkaampaa makua halutessaan massan voi maustaa aromeilla tai karkkirouheilla ja värjätä elintarvikeväreillä tai mansikkatomusokerilla.

Mummon marenkirasia

Mummo säilytti omatekoisia marenkeja ihanassa vanhassa peltirasiassa, johon miekin perinteitä kunnioittaen laitoin marenkini. Ja rasia jemmataan visusti yläkaapin reunaan, josta se nostetaan kahvipöytään :) 

Marengit uunissa kuivumassa

8 kommenttia:

  1. Näyttävät tosiaan ihan täydellisiltä, hyvä sie! Pitäisi varmaan minunkin kokeilla marenkeja joskus uudestaan, viimeisin yritys ei mennyt ihan nappiin... :D Ihana tuo mummon marenkirasia!

    VastaaPoista
  2. Näitä pitäisi kokeilla itsekkin.Muistan vain ne kaupan marengit,joita pikkutyttönä mutusteltiin.Ne ei ollut edes kauniita ja jotenkin aika "ällöttäviä",kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. aivan ihania, onko noi jollai pursottimella tehty tuo muoto, meinaa vaa et aina kun ite teen noit nii ne lässähtää läjään, mut erittäin ällön ihania silti :D

    VastaaPoista
  4. Tähtityllalla on pursotettu, kun on tarpeeksi napakka marenkitöhnä, niin ei lässähdä :)

    VastaaPoista
  5. Ompa kyllä täydellisen näköisiä marekeja!

    Käy osallistumassa arvontaan blogissani http://suklaaneidit.blogspot.fi/2012/11/comeback-arvonta.html

    VastaaPoista
  6. Hei! Olen tehnyt viime aikoina muutaman eri marenkierän ja ne kaikki epäonnistuivat, milloin oli uuni liian kuuma, milloin taikina niin löysä, että se levisi, kun pursotin pellille. Mistä tuo leviäminen voi johtua? Olikohan mukana keltuaista? Olin juuri lukenut tuon ohjeesi, että vatkaa niin kauan, ettei sokeri ratise hampaissa. Mulla seos tuli entistä löysemmäksi mitä enemmän vatkasin..

    Onko vielä jotain vinkkejä yllä olevien vinkkiesi lisäksi? Ainakin sokeri pitää lisätä pikkuhiljaa..

    VastaaPoista
  7. Vatkata täytyy niin kauan, että valkuais-sokeri vaahto pysyy vaivatta kulhossa, kun kulhon kääntää nurinpäin. t

    VastaaPoista
  8. No, vatkaamiseen menee ainakin kohtuullisen pitkä aika, taikina muuttuu kiiltäväksi ja sokeri sulaa siihen. Ja kun keikauttaa kulhon ylösalaisin, ei saa massa valua sieltä yhtään. Vaahto on kovaa, kun siihen jää terävät kovat huiput kun nostaa vatkaimella massaa ylöspäin. Sokerin voi lisätä pienemmissäkin erissä ja jos värjää, niin kannattaa varovasti lisätä väriaineita, ettei massa löysisty. Olen miekin joskus "lantteja" saanut marengeista aikaiseksi, veikkaan että työvälineet tai kulho ei oo olleet tarpeeksi kuivia/rasvattomia tai sitten keltuaista päätynyt joukkoon. Tai että vatkausaika oli liian lyhyt. Varmaan munien ikäkin voi vaikuttaa rakenteeseen jne. Tällä ohjeella tosin olen aina onnistunut. Tsemppiä kokeiluun!

    VastaaPoista