20.4.2019

Munkit



Omat lempparimunkkini ovat ohuita, tummia ja maistuvia, sellaisia kuin niitä tottui mummolassa lapsena syömään, tai ihan pikkuruisia rahkamunkkeja, joissa ei ole hillotäytettä. Kotioloissa parhaan lopputuloksen saa tekemällä munkit rinkuloiksi tai tekemällä niistä pieniä, sillä isojen munkkien keskusta voi jäädä helposti raa’aksi. Jos täytät munkit hillolla, voit käyttää apuna metallista hillotyllaa ja pursotinpussia. Tarvittaessa munkit saa täytettyä hillon sijaan vaikka kinuskilla, lemon curdilla, rahkalla tai tuorejuustotäytteellä. Possumunkkien (tai munkkipossujen) tekeminen pitää opetella joku kerta, sillä omenahillo maistuu ihanalta rapean munkkikuoren sisällä. Ja nimenomaan täytteeksi munkkipossuihin kuuluu omppu, pyöreät täytemunkit täytetään vadelmahillolla. Ainoa haaste munkinpaistossani oli saada munkit tarpeeksi ohuiksi ja isoreikäisiksi, sillä munkit turpoavat paistettaessa. Turvallisuudesta on huolehdittava, eli savuavaan tai leimahtaneeseen öljykattilaan ei saa kaataa vettä, vaan palo tukahdutetaan sammutuspeitolla tai kattilan kannella. Myöskään liesituuletinta ei saa käyttää, joten huolehdi tuuletuksesta ikkunan kautta. Sillä tavalla naapuritkin saa kateellisiksi, kun herkullinen tuoksu leijailee pitkin pihoja.
n. 40 kappaletta

50 g tuorehiivaa
5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
n. 16 dl vehnäjauhoja (n. 1 kg)
150 g voita
paistamiseen
1 l rypsi- tai rapsiöljyä
pinnalle
hienoa sokeria
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, noin 37 asteiseksi. Liuota hiiva maitoon ja lisää kananmunat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi kädellä vatkaten. Alusta loput jauhot taikinaan vähän kerrallaan, taikina on valmista kun se irtoaa leivontakulhon reunoista. Lisää viimeisenä huoneenlämmössä pehmennyt voi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa leivinliinan alla. Jaa taikina 40 osaan ja leivo ne pelleille pikkupulliksi. Kohota pullat toisen kerran leivinliinan alla.
Kuumenna öljy isossa padassa tai kattilassa, kokeile kuumuutta vaalealla leipäpalalla tai taikinanokareella. Öljy on paistovalmis, kun taikina tai leipä ruskistuu kauniiksi 1-2 minuutissa. Varo kuumentamasta öljyä liikaa, ettei se syty palamaan tai jätä munkkeja raa’aksi sisältä. Ota pulla käteen ja työnnä etusormet pullan läpi, pyöritä taikinaa sormien ympäri niin, että saat keskelle ison reiän. Paista muutama munkki kerrallaan kuumassa öljyssä kauniin ruskeaksi, munkkirinkilät kypsyvät muutamassa minuutissa. Käytä munkkien paistossa reikäkauhaa, nosta kypsät munkit valumaan talouspaperin päälle hetkeksi. Sokeroi munkit välittömästi paiston jälkeen, kaada sokeri isoon kulhoon ja pyöritä munkit sokerissa. Asettele munkit vadille ja tarjoile vappusiman kanssa.

Rapeat ja tummat munkkirinkilät kuuluvat erityisesti vappuun, siman kanssa nautittuna
Vinkki: Jos pakastat munkit, sokeroi ne vasta sulatuksen jälkeen. Munkit sulavat hetkessä pöydällä tai miedossa lämmössä uunissa, mikrossa munkit kuivahtavat liikaa. Voit käyttää paistamiseen myös kookosrasvaa (voihyllyssä Cocos-nimellä) tai munkkirasvaa, joita saa kaupasta. Kun paistorasva on tarpeeksi kuumaa, ei rasva imeydy liialti paistettaviin tuotteisiin. Pyörittelyvaiheen voi oikaista kaulitsemalla taikinan levyksi, ottamalla lasilla pyörylän ja leikkaamalla reiän pienemmällä shottilasilla tai pullonkorkilla tms munkin keskelle. Tällöin munkeista saa myös tasakokoisia! Ja munkkiöljyssä paistuu herkulliset frittitaikinaan upotetut kasvikset, kuten sipulirenkaat ja kukkakaali. 
Käytön jälkeen öljy siivilöidään harson tai siivilän läpi takaisin pulloon ja säilytetään viileässä. Mikäli öljy on tummunut kovin paljon tai se on jo käytetty uudelleen, sen maku muuttuu katkeraksi, voi parempi vaihtoehto olla hävittää öljy sekajätteen mukana. Öljyä ei saa kaataa viemäriin tai vessanpönttöön.
Miulla on yksi vanha todella iso vati, jota käytän isojen taikinoiden tekemiseen tai ison leivonnaismäärän säilömiseen. Tällä kertaa siihen mahtui lähes kaikki 40 munkkia.
Resepti on julkaistu alunperin vapuksi 2018 Karjalan Heilin ruokapalstallani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti