23.1.2016

Pataleipä auringonkukansiemenillä

Pataleipä saa rousketta auringonkukansiemenistä ja paistuu rapeaksi uunipadassa
Blogini suosituimman ja kommentoiduimman reseptin paikkaa on pitänyt jo jonkun aikaa maailman helpoimmaksikin leiväksi tituleerattu pataleipä, leipä jota ei tarvitse vaivata ollenkaan. Olen tehnyt vuosien saatossa pataleipää erilaisilla virityksillä useita kertoja, mutta tämä auringonkukansiemenillä höystetty resepti on kokeiluistani ensimmäinen laatuaan, joka näkee päivänvalon. Pataleivän suosio oli kukkeimmillaan reilut pari vuotta sitten ja nyt se on taas ponnahtanut pinnalle. On ilo huomata, kuinka moni on reseptiä kokeillut ja viritellyt omaan suuhun sopivaksi. Koska leivän valmistus herättää useita kysymyksiä, niin alle on kerätty pieni lista vinkkejä leipomista helpottamaan. Joko sinä olet kokeillut pataleipää?

1 leipä

1-2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
3½ dl lämmintä vettä

Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet ja lisää joukkoon nopeasti lämmin vesi. Veden on oltava kuivahiivaa käytettäessä n. 42-asteista ja tuorehiivalle (tässä reseptissä vain noin herneen kokoinen pala) kädenlämpöistä, n. 37-asteista. Älä vaivaa taikinaa, sekoita vain sen verran että ainekset muodostavat juuri ja juuri kiinteän taikinan. Peitä kulho tiiviisti tuorekelmulla ja jätä taikina kohoamaan pöydälle huoneenlämpöön vähintään 12 tunnin ajaksi, hyväksi havaittu kohotusaika on 12-18 tuntia. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, taittele taikina pyöreäksi palloksi ja anna sen kohota leivinliinalla peitettynä, kunnes taikina laitetaan uuniin. Laita taikinan kohotessa toisen kerran kylmään uuniin kannellinen uunipata. Kuumenna uunia 225-asteiseksi puolisen tuntia. Ota kuuma pata pois uunista, nosta kansi ylös ja aseta kohonnut taikinapallo käsiäsi polttamatta pataan. Laita kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi. Ota kansi pois, paista leipää vielä noin varttitunti tai kunnes se on saanut kauniin värin ja nosta pata pois uunista. Anna leivän jäähtyä hetki ennen kuin poistat sen padasta. Tarjoile leipä hieman lämpöisenä. 

Tämä on niiiiiin hyvää! Ostin ison pussillisen auringonkukansiemeniä ja nyt olen käyttänyt niitä monenlaisiin leipätaikinoihin. Tässä pataleivässä siemeniä saisi olla ehkä jopa hieman enemmänkin. Kannattaa kuitenkin pitää järki päässä ja kohtuus taikinan kanssa. Minä paistan leipäni useimmiten emaloidussa valurautapadassa, jolloin taikina oikein sihahtaa pataan päätyessään. Myös jauhoja saa käyttää pöydällä reilusti, pintaan tarttuneet jauhot koristavat leipää ja pohjassa olevat taas toimivat kiinnitarttumisen estämisessä. Parasta leipä on ihan tuoreena ja voin kanssa nautittuna, mutta ei se pahaksi mene pienestä säilytyksestäkään. Leipä on hyvin edullista ja samalla uuninlämmityksellä kannattaa paistaa muutakin ruokaa tai vaikka toinen pataleipä. Tämä leipä näet uppoaa alta aikayksikön parempiin suihin!

Pataleipään muodostuu kohotuksen aikana isoja ilmakuplia
Pieni listaus siitä, kuinka voit tehdä pataleipää, olkaapa hyvä!

Perustaikina
- suolaa 1-2 tl oman maun mukaan, 2tl on aika suolainen
- kuivahiivan tilalle noin herneen kokoinen nokare tuorehiivaa
- kylmä vesi, jolloin huomioitava pidempi kohotusaika
- nesteeksi käy myös olut tai esim. omenamehu

Paistoastia, mieluiten kannellinen
- pinnalta emaloitu valurautapata
- sisältä emaloitu valurautapata
- keraaminen uunipata
- vuolukivipata
- vedessä liotettu savinen uunipata
- teräskattila (ei kumia/muovia kahvoissa!)
- lasivuoka
- uunipelti leivinpaperilla vuorattuna (ei kantta)
- joku uuninkestävä astia + folio kanneksi

Taikinan tuunaus, n. 1-2 dl vehnäjauhoista vaihdettavissa
- ruisjauho
- ohrajauho
- maissijauho
- jauhoseokset
- kauralese
- kaurahiutale
- kaljamallas
- mysli (hedelmillä, pähkinöillä, tavallinen)
- erilaiset puurohiutaleet ja hiutaleseokset
- erilaiset leseet
- erilaiset pähkinät ja siemenet hienonnettuna
- porkkanaraaste
- omenaraaste

Taikinan maustaminen, oman maun mukaan
- kuivatut yrtit tai hienonnetut tuoreyrtit
- valkosipulirouhe tai tuore hienonnettu valkosipuli
- paahdettu sipulirouhe
- oliivit silputtuna
- aurinkokuivatut tomaatit silputtuna
- kuivatut hedelmät tai marjat, kuten taateli tai karpalo
- erilaiset pähkinät ja siemenet

Valmistaminen
- taikina on parempaa, mitä kauemmin se saa tekeytyä
- taikina onnistuu lyhyemmälläkin, muutaman tunnin, kohotusajalla
- pidempi kohotusaika tuo juurevamman maun ja suuremmat kuplat
- hiivaa ei tarvitse laittaa annettua määrää enemmän, jopa pienemmällä määrällä onnistuu
- taikinan tulee olla kohtuullisen kovaa, ei valuvaa
- taikinaa ei saa missään nimessä vaivata missään vaiheessa
- leivän pinnasta tulee rapeampi "miniuunissa" eli kannella peitettynä paistettuna
- taikinan voi kaataa suoraan pataan ilman kakkoskohotusta
- pataan voi heittää pohjalle jauhoja, varsinkin jos jättää jauhoissa pyörittelyn välistä
- pataa ei tarvitse voidella, jauhot toimivat eristeenä
- hyvä taikina ei jumahda kiinni pataan eikä taikina jää löysäksi/raa'aksi sisältä
- hyvä taikina irtoaa nätisti kulhosta
- kulho on kelmutettava kunnolla, ettei taikina saa liikaa ilmaa ja ala käymään
- paista samalla uunilla toinenkin leipä tai valmista muuta uuniruokaa

7 kommenttia:

  1. En löytänyt blogistasi hernekeiton ohjetta, mutta voitko kertoa, miten keitellään itäsuomalainen hernekeitto. Kun se paksu hernesoppa on kuulemma länsisuomalaista ja sellainen keittomaisempi itäsuomalaista.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, hernekeiton puute johtuu siitä, etten sitä ole koskaan itse tehnyt. Ei kuulu suuriin suosikkeihini ja sitä tulee niin suuri satsi kerralla. Mutta eihän siihen tule kuin liotettuja herneitä, sopivasti vettä, hyvää mieleistä lihaa, mausteita. Haudutellaan kypsäksi miedolla lämmöllä kiireettä. Nesteen määrällä tulee koostumus ja liemi on selkeästi lientä eikä puuroa :) Toivottavasti tästä on jotain apua kuitenkin :)

    VastaaPoista
  3. Vois kokeilla tuota gluteenittomana. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  4. Aurinkokujalla,

    tervetuloa lukemaan bloggauksiani. Nyt pääsiäisen seutuun on luvassa uusia juttuja, kun kerkeän taas kirjoittelemaan. Tulen vastavierailulle!

    VastaaPoista
  5. Moi ja ensin kiitos ihanista ohjeista, aika paljon samanmoista ruokafilosofiaa löytyy täältä, olet tosi hyvä bloggaaja :).
    Itäsuomalaisesta rokasta, itse laitan vaan kuivaherneet likoamaan edellisenä iltana, keittelen lihoja, jos en tee jauhelihasta. Sit vaan keittopäivänä kimppaan, mukaan suolaa, meiramia/timjamia(noita vois laittaa jo keittämisvaiheessa)/molempia. Ei se oo niin nuukaa kun maistamalla tietää :D. Ja seuraavana päivänä se on parempaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kaima! Kiitos kauniista palautteestasi 😊 pitäisiköhän tänä vuonna kokeilla hernesoppaa itse. Hmmh.

      Poista
  6. Aivan liikaa hiivaa ohjeessa. Maistui hiivalta. Muissa ohjeissa samalla jauhomäärällä kuivahiivan määrä on ainoastaan 0,5 tl.

    VastaaPoista