23.10.2012

Lempeä kurpitsakeitto ja yrttiöljyä

Lempeää kurpitsakeittoa ja maukasta yrttiöljyä
Viime aikoina ei ole paljoa kerennyt kokkailemaan, mutta aina välillä kuitenkin jotain. Nyt oli hyvä syy hääräillä keittiössä ja kutsua kolme rakasta ystävää illallisseuraksi, kun sain kehitellä reseptin Cono Sur -reseptikilpailuun. Kilpailussa tuli luoda kasvisruokaresepti viinin seuralaiseksi ja itse päädyin kokkailemaan kurpitsasta lempeää kasvissosekeittoa, jota maustoi myös pinnalle lorautettu vihreä yrttiöljy. Keitossa oli juureva maku ja pieni makeus, yrttiöljy piristi ruokaa ja toi siihen pientä potkua - paahdetut siemenet toivat puolestaan rakennetta muuten niin samettiseen keittoon. Olipa oikein mukava ja maukas ilta, kuin pieni juhlahetki kiireisen arjen keskellä!

2 sipulia
3 porkkanaa
6 perunaa
1 granny smith -omena
1 litra kurpitsapaloja
nokare voita
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
1/3 punttia timjamia
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
100 g pehmeää vuohenjuustoa
1½ dl kuohukermaa
1 rkl siirappia

½ punttia timjamia
½ punttia persiljaa
1 dl extra virgin olive oilia
1 dl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

1 kurpitsan siemenet
suolaa

koristeluun 4 rkl paahdettuja kurpitsansiemeniä ja timjamia, kaveriksi patonkia
lasiin Cono Sur Brut -kuohuviiniä ja Cono Sur Vision Riesling -valkoviiniä

Kuori ja pilko kasvikset. Kuullota kasvispaloja voissa isossa kasarissa viitisen minuuttia ja lisää joukkoon vesi sekä kasvisliemikuutio. Keitä kasviksia, kunnes ne ovat pehmeitä, lisää joukkoon timjami ja muut mausteet. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai blenderissä, lisää joukkoon vuohenjuusto ja kuohukerma, aja seos tasaiseksi. Kaada keitto takaisin kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta siirapilla ja tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä ja kuumenna kunnolla juuri ennen tarjoilua.

Mittaa timjami, persilja ja öljyt sekä ripaukset suolaa ja pippuria korkeaan kulhoon ja soseuta seos sauvasekoittimella. Jäähdytä ennen tarjoilua jääkaapissa. Öljyn annostelu käy kätevästi pienestä pullosta, jossa on kaatonokka. 

Paahda isot ja pestyt kurpitsansiemenet 75-asteisessa uunissa sillä välin, kun keitto porisee liedellä. Kun siemenet ovat kuivia ja keveän rapsakoita, nosta lämpötila 150 asteeseen ja paahda muutama minuutti, kunnes siemenet ovat saaneet hieman väriä ja tuoksuvat pähkinäisiltä, varo polttamasta. Suolaa siemenet heti, kun ne on nostettu pois uunista. Jäähdytä. Siemenet säilyvät hyvin ilmatiiviissä rasiassa ja sopivat hyvin keittojen tai salaattien pinnalle ripoteltaviksi.

Keitto maistuu makoisalta patongin kanssa
Keitossa oli jännää se, että vaikka se sisälsi vuohenjuustoa, se ei hallinnut makua - oikeastaan juustoista nauttivat herkkusuut voisivat tuplata vuohenjuuston määrän keittoonsa tai vähintään ripotella sitä keiton pinnalle. Mikäli taas vuohenjuusto ei miellytä, voi sen jättäää kokonaan pois tai korvata vaikkapa maustamattomalla tuorejuustolla tai hieman suuremmalla lorauksella kuohukermaa.

Eikä annoksen väritkään olleet hassummat!
Maljat nostimme Cono Sur Brut -kuohuviinillä, joka sopi mainiosti keiton makumaailmaan. Kohta kuitenkin testasimme myös pitkällisen harkinnan jälkeen Cono Sur Vision Rieslingiä, joka on voittanut Viini-lehden vuoden valkoviini -tittelin vuonna 2011. Hyvä viini olikin!Ystävilleni sekä itselleni keitto maistui hyvin ja koko kattilallinen hupenikin hetkessä. Koska meistä kaikki tykkää eniten kuohuviineistä ja samppanjoista, meille mieluisampi makupari ruoan kumppaniksi oli tietenkin kuohuviini. Veikkaisin, että tulen varmasti ostamaan kyseistä kuoharia jatkossakin!

Timjami on kyllä yksi lempiyrteistäni, ihan ehdottomasti!
Cono Surilta saadut maistiaiset
Testasimme keskellä olevan skumpan ja vasemmalla olevan Vision Rieslingin, oikean reunan Riesling jää odottamaan tulevia kokkaushetkiä. Kiitos Cono Surille inspiroivasta kilpailusta ja tuotenäytteistä! Itse kilpailu julkaistaan piakkoin Viinikassi.fi-sivustolla, joten kannattaa seurata blogiani ja erityisesti Cebicin keittiössä -Facebook-sivua, jossa tarinoidaan silloinkin kun blogissa on hiljaisempaa.  

7 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä keittoa.:) Meillä ollaan tykästytty tuohon Cono Suriin, missä on polkupyörä etiketissä.

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanan näköistä keittoa.

    VastaaPoista
  3. hyvänkuuloinen keitto, olen itse ihan ihastunut kurpitsaan ja satuin tekemään tänään siitä keittoa ;)

    VastaaPoista
  4. Onpa maukkaan kuuloinen keitto ja todella kaunis ja tunnelmallinen kattaus :) Sinulle on haaste blogissani...

    VastaaPoista
  5. Upean ja maukkaan näköinen keitto! Kattauskin todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Yritin vähän panostaa annoksiin ja kattaukseen, kun tuli ystävät ruokavieraiksi ja osallistuin tällä kilpailuunkin. Kilpailussa pääsin finaaliin, mutta luovutin paikkani eteenpäin koska en päässyt osallistumaan Helsingissä pidettyyn finaalikokkaukseen. Chileen matkaavat sitten Avaruusasemablogilaiset punajuuripizzansa kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Mulle heräsi mieliteko koota myös tuollainen lasimaljakko täyteen viinipullon korkkeja. :)

    VastaaPoista