11.6.2025

Mansikka-limetiramisu

 

Mansikka ja lime maistuvat ihanan kesäisessä tiramisussa, jossa ei ole kahvia laisinkaan

Tiramisu on italialainen klassikkojälkiruoka, joka on verrattain helppo valmistaa. Kananmunien keltuaisten ja valkuaisten erottelu on vaikein rasti, sen jälkeen kaikki valmistuu kuin lähes itsestään. Avainasemassa on siis kananmunista syntyvät kuohkeat vaahdot sekä pehmeä mascarponetuorejuusto, joista syntyy tiramisun syvin olemus. Perinteinen tiramisu (jolla voitin aikoinaan reseptikilpailunkin) kostutetaan espressolla ja koko komeus hunnutetaan kaakaojauheella, mutta erilaisia variaatioita voi keksiä aivan loputtomiin. Kaiken lisäksi tiramisun voi tehdä jääkaappiin jo tarjoilua edeltävänä päivänä, sillä tiramisu paranee tekeytyessään. Omia tiramisusuosikkejani ovat mm. sitruunasta tehty valkokeltainen pirtsakka herkku ja vadelmainen versio, mutta viimeisimpänä makuhermot vei myös tämä mansikalla ja limellä täytetty hieman erilainen versio tiramisusta. Koska ainakin itselläni mansikat kuuluvat kesään ja etenkin juhannukseen, niin tämä sopii mittumaarina kahvipöytään kuin voinokare uudelle perunalle. Pidätkö sie tiramisusta?

10 annosta / 30 x 22 cm vuoka

1 pkt (glut.) savoiardikeksejä

limemarinoidut mansikat
500 g mansikoita
2 ½ rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limen mehu ja kuori

mascarponeseos
2 valkuaista
2 keltuaista
½ dl sokeria
500 g (veg.) mascarponetuorejuustoa

koristeluun
tuoreita mansikoita
pistaasipähkinöitä

Valmista marinoidut mansikat. Perkaa mansikoista kannat ja pilko mansikat pieniksi kuutioiksi. Lisää joukkoon sokeri ja vanujasokeri. Pese limen kuori huolellisesti, raasta kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste ja mehu mansikoiden joukkoon. Jätä mehustumaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Valmista mascarponeseos. Erottele valkuaiset isoon vatkauskulhoon ja keltuaiset pieneen kulhoon. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi valkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää keltuaisiin sokeri ja vatkaa kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi – voit käyttää pesemättömiä vatkaimia, kun vatkaat tässä järjestyksessä. Kun keltuais-sokeriseos on kuohkean vaaleaa, lisää joukkoon mascarponetuorejuusto ja sekoita sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. Lisää viimeiseksi valkuaisvaahto keltuaisseoksen joukkoon nuolijalla varovasti nostellen.

Kokoa tiramisu. Asettele vuokaan kerros savoiardikeksejä (puolet kekseistä) ja levitä päälle tasainen kerros marinoituja mansikoita liemineen (puolet mansikoista). Nostele mansikoiden päälle pieniä kasoja mascarponeseosta ja levitä varovasti tasaisesti mansikoiden päälle. Tee samalla tavalla toinen kerros – keksit, mansikkaa ja mascarponeseosta. Ripottele pinnalle rouhittuja pistaasipähkinöitä ja asettele koristeeksi mansikoita. Anna maustua kylmässä ennen tarjoilua muutama tunti, että keksit pehmenevät. Voit tehdä tiramisun jo tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi, koristelun voi tehdä tarvittaessa juuri ennen tarjoilua.

Vinkki: Mikäli mansikoista ei irtoa tarpeeksi nestettä, voit kostuttaa keksejä tarvittaessa mansikkamehulla, spritellä tai muulla punaisella tai kirkkaalla liemellä. Varo, ettei kostutusliemi ole liian makeaa. Nykyään marketeista saa gluteenittomia savoiardeja, joten tämän voi tehdä myös gluteenittomana! Maidotonkin onnistuu, sillä mascarponea löytyy myös vegaanisena vaihtoehtona.

Nam. Minun suurinta herkkuani jo viime kesänä, jolloin tämän reseptin kehittelin. Koska en kerennyt reseptiä julkaista silloin, niin laitetaan nyt esille. On tosiaan hyvää, mansikat saa marinoitua rauhassa muutaman tunnin ennen tiramisun kokoamista ja tiramisu kannattaa valmistaa tekeytymään muutama tunti ennen tarjoilua tai mielellään jo edellisenä päivänä. Jos tiramisun tekee kiireellä juuri ennen tarjoilua, tulee keksejä kostuttaa huomattavasti enemmän. Silloin keksit kannataa dipata ihan kokonaan nesteessä. Tähän voisi hyvin sopia vaikka kuohiviini kostuttajaksi, jos pöydästä ei löydy pikkuväkeä.

Resepti on julkaistu 11.6.2025 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

1 kommentti: