30.4.2024

Kookoskeksit

 

Gluteenittomat kookoskeksit ovat ihana pikkuherkku

Meillä on aina ollut lapsuudenkotini juhlissa tarjolla kauralastuja ja kookoslastuja ja ne lienevät melko ensimmäisiä leipomuksia, joita olen ihan kokonaan itse tehnyt lapsena. Kookos- ja kauralastuja tulee leivottua melko usein nykyäänkin, sillä ne ovat näppärä pikkuherkku kahvin kanssa mutta myös hyvä vierasvara - mikäli säilyisivät syömättä. Tämän gluteenittoman reseptin toteutin viime syksynä.

n. 50 pikkuleipää

2 kananmunaa
1 dl sokeria
50 g voita
4 dl kookoshiutaleita
3 rkl (glut.) perunajauhoja
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kulhossa isolla lusikalla kananmunat ja sokeri. Lisää sulatettu voi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita taikinan joukkoon. Anna taikinan turvota n. 10 minuuttia. Nostele pieniä nokareita taikinaa leivinpaperoiduille pelleille. Paista 200-asteisessa (kiertoilma 180c) uunissa keskitasolla n. 8 minuuttia tai kunnes keksit ovat kypsyneet ja saaneet reunoille väriä.

Nam! Nämä olivat tosi hyviä. Tein näitä veljentyttöni ristiäisiin viime syksynä, samalla kun tein suolaiset ja makeat kakut. Pienet kakut toteutin myös gluteenittomina. Halutessaan pikkuleipiin voisi lisätä makua vaikkapa sitruunankuoresta. Mietin sellaistakin, että miltähän lakujauhe maistuisi?

29.4.2024

Ambrosiakakku

 


Ambrosiakakku on klassikkokakku. Minäkin olen tutustunut siihen jo lapsuudessani, sillä muistan mummoni leiponeen ambrosiaa. Itse leivoin tätä ensimmäisen kerran varmaan joskus 15 vuotta sitten ja siltä ajalta on tämä oheinen kuvakin. Mummolassa kuvattuna, mummon kukkapenkin orvokki koristeena. Hienostunut ja näyttävä, mutta helppo kakku. Suosittelen lämpimästi!

12 annosta / 2 litran kakkuvuoka

taikina
125 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 dl kevytmaitoa
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu

vuokaan
2 rkl voita
1 dl seesaminsiemeniä

kuorrutus
3 dl tomusokeria
1-2 rkl sitruunamehua

Valmista taikina. Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Kääntele kuivat aineet muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon maito, sitruunan raastettu kuori sekä mehu. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi, vältä turhaa sekoittamista. Voitele noin 2 litran vetoinen tasapohjainen kakkuvuoka voilla ja seesaminsiemenillä. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia (kiertoilmalla 160 astetta). Anna kakun jäähtyä n. 10 minuuttia vuoassaan ja kumoa kakku. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute. Vatkaa tomusokeri ja sitruunamehu tasaiseksi kuorrutukseksi pienessä kulhossa vispilällä tai lusikalla. Kuorrute saa olla melko paksua, ettei se valu kakulta ja jähmettyy ennen tarjoilua. Valuta kuorrutus kakun pintaan, anna sen valua reunoillekin. Koristele ambrosiakakku sitruunankuoriraasteella ja sitruunamelissalla tai syötävillä kukilla. Anna kuorrutteen jähmettyä ennen tarjoilua.

Tämä jos mikä on arkistojen aarre! Kuvakin on varmaan 15 vuoden takaa. Uudempaa en ole saanut aikaiseksi ottaa, vaikka resepti on säännöllisesti käytössä. Pidän sitruunan tuomasta kirpeydestä, mutta aivan hyvin kakun voisi leipoa myös muilla sitruksilla tai vaikka kokonaan ilman. Hauska juju on seesaminsiemenillä vuoan jauhottaminen, jolloin kakku saa myös hyvää makua hienon ulkonäön lisäksi. Yleensä seesaminsiemenet tuppaavat jäämään kaappiin, niin tässä niistä pääsee näppärästi eroon.

28.4.2024

Salted caramel brownie

 

Suolakinuskibrownie on ihana makea herkku

Nyt on luvassa oikea arkistojen aarre! Tässähän kävi niin, että tämä kyseinen herkku on leivottu jo ainakin kymmenen(!) vuotta sitten ystäväporukkamme vappujuhliin. Sitten kävi niin, että onnistuin hukkaamaan reseptin melko pitkäksi aikaa, sitten valokuvan ja sitten molemmat. Sitä paistetusta suolakinuskibrowniesta olevaa kuvaa en edelleenkään ole löytänyt, mutta muistan, että sellainenkin on jossain. Nyt kuva ja resepti vihdoin ovat taas yhdessä edes jollain tapaa ja reseptikin pääsee blogiin asti, kun ne vielä ovat tuoreessa muistissa. On nimittäin herkkujen herkku! Kannattaa kokeilla.

24-30 palaa / 20 x 30 cm vuoka

250 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
250 g (glut.) tummaa suklaata
1 ½ dl vehnäjauhoja (glut. vaalea jauhoseos)
1 ½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
sormisuolahiutaleita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen, välissä kunnolla vatkaten. Sulata puolet suklaasta ja rouhi loput. Sekoita pienessä kulhossa keskenään kaikki kuivat aineet ja siivilöi ne taikinan joukkoon. Nostele taikina sekaisin nuolijalla varovasti. Lisää sulatettu suklaa ja suklaarouhe, sekoita nopeasti sekaisin nuolijalla. Levitä puolet taikinasta leivinpaperoidun 20 x 30 cm vuoan pohjalle. Kaada päälle purkillinen kondensoitua karamellisoitua maitoa ja levitä se tasaisesti taikinan päälle. Ripottele pinnalle reilusti sormisuolahiutaleita. Nostele loput taikinasta kinuskin päälle ja tasoita pinta varovasti. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla 30 minuuttia (kiertoilmalla 160c). Anna jäähtyä vuoassa mieluiten yön yli ennen tarjoilua. Tarjoile jäähtyneenä. Leikkaa pieniksi paloiksi ennen tarjoilua.

Tämä on kyllä syntisen hyvää! Ei nimittäin ole suklaassa, kaakaossa, kinuskissa eikä voissa säästelty, verenpaineet saadaan kohdilleen vielä kunnon täräyksellä suolaa. Jos ei ole käytettävissä sormisuolaa, niin reipas teelusikallinen ripoteltuna tai sekoitettuna kinuskin joukkoon ajaa saman asian. Suosittelen käyttämään sitä kaupasta saatavaa valmista kinuskiksi tehtyä kondensoitua maitoa, niin säästää kolme tuntia valmistusaikaa. Kannattaa tehdä tämä vuorokausi ennen tarjoilua, niin kerkeää jähmettyä rakenne tarpeeksi eikä kinuski valu liikaa sisältä. Ja kannattaa myöskin leikata oikeasti pieniksi paloiksi, kovin isoa palaa tätä ei pysty mitenkään kerralla syömään edes kunnon herkkuhiiri. Oheinen kuva on otettu siinä vaiheessa, kun taikinanokareet on nosteltu kinuskin päälle, mutta niitä ei ole vielä levitelty eikä brownieta ole luonnollisesti vielä paistettukaan. Alkuperäisen reseptin alkuperä on tuntematon.

Huomioi, että kondenssimaidot eivät ole laktoosittomia, mutta ne ovat gluteenittomia. Siitäpä syystä reseptin gluteenittomaksi muokkaaminen onnistuu helposti: vaihda vehnäjauhot gluteenittomaan vaaleaan jauhoseokseen ja valitse gluteeniton tumma suklaa, esim. Pandalta.

Leikkelekakku

Suolainen leikkelekakku sisältää makuaineina mm. kinkkua, aurajuustoa ja paprikaa

Tämä vanha resepti on alunperin Snellmannin tuotantoa, ehkä 1990-luvulta ja olen sitä varioinut vuosien saatossa. Olen tällä reseptillä leiponut jo lapsuudessani ja joitain vuosia sitten löysin tuon käsinkirjoitetun reseptin omista arkistoistani, joten pitihän se muuttaa myös sähköiseen muotoon. Reseptillä on tullut sen jälkeen leivottua useamman kerran, oheinen kuva on viime kesältä, kun leivoin leikkelekakkua lomaillessani maalla. Myös kahvikakkukurssilaiseni pääsivät leipomaan makeiden kakkujen lisäksi suolaisia kahvikakkuja tänä keväänä ja nämä olivat myös heidän keskuudessaan tykättyjä reseptejä. Kannattaa kokeilla!

12 annosta

¾ dl perunasosejauhetta (2 dl valmista muussia)
1 ½ dl maitoa (ei lisätä, jos valmis muussi)
4 kananmunaa
100 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 dl paprikakuutioita (n. ½ paprika)
200 g ylikypsää saunapalvikinkkua/savukalkkunaa
½ kolmio aurajuustoa
1/3 ptt tuoretta ruohosipulia silputtuna
vuokaan voita ja korppujauhoja

Lämmitä 1 ½ dl maitoa mikrossa kuumaksi isossa kulhossa ja sekoita perunasosejauhe maidon joukkoon. Anna muussin jäähtyä ja sekoita joukkoon kananmunat, sulatettu ja jäähtynyt voisula ja 1 dl maitoa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kuutioi paprika pieniksi kuutioiksi, kuutioi myös saunapalvi tai savukalkkuna ja murusta aurajuusto sekä hienonna ruohosipuli pieneksi silpuksi. Sekoita kuivat aineet sekä muut täytteen ainekset taikinan joukkoon. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Lusikoi taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa (kiertoilma 150-160c) uunissa n. 1 tunti. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista. Tarjoile jäähtyneenä. Säilytä leikkelekakku jääkaapissa.

Yllättävää ja herkullista! Kahvikakkuvuoassa paistettuna kakku todellakin hämää syöjäänsä, leikkauspinta paljastaa, ettei kyseessä olekaan tavallinen tiikerikakku vaan ihan jotain muuta. Perunamuusijauheen tai valmiin muussin ansiosta kakku on myös kuohkean pehmeä. Mie tykkään käyttää saunapalvikinkkua ja sitä usein onkin kaapissani. Juustoksi sopii kaikki maukkaat juustot, kuten feta, aura, cheddar tai vaikka mustaleima-emmental. Myös erilaiset tuoreyrtit sopivat kakun täytteeksi hyvin ja toisaalta ne tuovat myös mukavaa väripilkkua. Ihan hirveästi ei kannata oheisia määriä ylittää, ettei kakusta tule liian raskas, jolloin se ei jaksa kypsyä sisältä. Muutoin makuaineiksi voi valita kaikkea sitä, mistä itse pitää.

17.4.2024

Sitruuna-rahkadonitsit uunissa

Uunissa paistetuissa donitseissa maistuu sitruuna ja rahka

Koska keittiössä touhuaminen on pitkälti myös välineurheilua, niinpä tästäkin taloudesta löytyy sekä donitsipelti uunissa paistettaville donitseille että sähköinen donitsirauta pikaversioita varten. Molempia tulee kyllä käytettyä, että eivät ole turhakkeita, mutta useamminkin voisi käyttää erilaisiin juttuihin. Kohta on taas vappu ja niinpä on sopiva hetki jakaa viime vuonna kehittelemäni resepti uunissa paistettaville sitruunalle ja rahkalle maistuville donitseille.

12 kappaletta

taikina
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g voita sulatettuna
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitorahaa
1 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu

kuorrutus
4 dl tomusokeria
n. 3 rkl sitruunamehua
keltaisia koristeströsseleitä

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sulata voi isossa leivontakulhossa ja sekoita sen joukkoon sokeri, kananmunat ja maitorahka isolla lusikalla sekoittaen. Pese sitruuna, raasta kuori hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Sekoita kuoriraaste ja mehu taikinan joukkoon, lisää samalla myös keskenään sekoitetut kuivat aineet. Pyöräytä taikina nopeasti sekaisin isolla lusikalla, älä vatkaa ettei taikina sitkisty. Lusikoi taikina pursotinpussiin. Voitele donitsipellin kolot öljyllä tai sulalla voilla tai käytä vuokasprayta. Pursota taikina tasaisesti donitsipellin koloihin. Paista kiertoilmalla 180-asteisessa uunissa keskitasolla n. 15 minuuttia tai kunnes donitsit ovat kypsiä. Anna jäähtyä hetki ja kumoa pois donitsipellistä, jäähdytä kokonaan.

Valmista kuorrute. Mittaa tomusokeri muro- tai pastakulhoon ja lisää vähitellen mehua, että saat aikaan tanakan, mutta vielä levittyvän kuorrutteen. Dippaa pyöreät tasaiset pohjat donitseista reilusti kuorrutteen joukkoon ja valuta ylimääräinen kuorrute pois. Ripottele pinnalle välittömästi koristerakeita. Anna kuorrutteen jähmettyä. Tarjoile. Donitsit säilyvät pari päivää huoneenlämmössä, jääkaapissa pidempään.

Sitruuna-rahkadonitsit sisältä

Olipas ne herkkua! Sitruuna maistuu sopivan vahvasti, rahka tuo mukavaa happamuutta taikinaan. Ehkä pieni ripaus kardemummaakin olisi sopinut taikinaan, mutta ei kaikkea ekalla kerralla. Sitruunakuorrute tuo vielä mukavaa kirpakkuutta lisää, lopputuloskin on huomattavasti näyttävämpi kuorrutettuna. Kannattaa kokeilla myös kinuskia tai muita kuorrutteita donitseille. Nam. Donitsit ovat melko pieniä, joten parasta olisi, että koko satsi syödään lähes siltä istumalta. Pakastaa näitä ei kannata, kuten ei muitakaan leivinjauhe-pikaleivonnaisia. Vaan nopeastikos näitä tekee mielihalun tai yllätysvieraiden yllättäessä.

14.4.2024

Leipäjuusto-puolukkapiirakka

Helpossa piirakassa maistuu puolukka ja leipäjuusto

Voileipäkakkukursseja on tullut pidettyä jo useampi vuosi ja koska suolaista syötävää on paljon, on kurssi kiva lopettaa kuitenkin jollain pienellä makealla. Niinpä kehittelin aikoinaan tämän leipäjuustoa sisältävän makean piirakan reseptin, jolloin se ainakin vähän pidemmän aasinsillan kautta osuu päivän teemaan. Ihana suomalaisuutta sykkivä herkku arkeen ja viikonloppuun! Tämäkin resepti on odottanut julkaisuvuoroaan jo vuosia, mutta laitan sen esiin nyt, kun tämän kevään voileipäkakkukurssi on pidetty. Ei paljastu ihan kaikki yllätykset.

12 palaa, 26 cm piirasvuoka

pohja
75 g voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja (glut. vaalea jauhoseos)
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa

täyte
200 g Kainuun leipäjuustoa
200 g puolukoita
3 kananmunaa
200 g kermaviiliä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Valmista pohja. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne voi-sokerivaahtoon. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halk. 28 cm) jauhoja apuna käyttäen. Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alimalla tasolla 8-10 minuuttia.

Valmista täyte. Leikkaa leipäjuusto pieniksi kuutioiksi. Levitä puolet juustopaloista ja puolukoista piirasvuoan pohjalle. Vatkaa munat, kermaviili ja sokerit vispilällä keskenään. Valuta seos vuokaan. Ripottele päälle loput juustokuutiot ja puolukat. Paista uunin toiseksi alimmalla tasolla 30-35 minuuttia eli kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Paistoaika on pidempi, jos käytät pakastepuolukoita.

Jäähdytä haaleaksi ennen tarjoilua. Piirakan kaverina maistuu vaniljajäätelö tai –kastike, myös kinuski on sopiva lisuke puolukalle ja leipäjuustolle.

Herkullista, hyvää. Leipäjuusto sopii hyvin suolaiseen ja makeaan leivontaan, mutta myös ruoanlaittoon. Varsinkin nyt, kun Valio lopetti kotijuuston valmistuksen. Leipäjuuston perinteinen tarjoilutapa on kuutioituna upottaa kahviin, jolloin se muuttuu narskuvaksi. Jotkut saattavat kutsua leipäjuustoa juustoleiväksi, mutta minulle juustoleipä tarkoittaa leipäviipaletta, jolle on siivutettu vaikkapa edamia. 

11.4.2024

Raesokeririnkilät

Raesokeririnkilät

Raesokeririnkilät ovat kuin minikokoisia viipurinrinkeleitä ulkomuodoltaan. Ne ovat mureita ja hienostuneita pieniä pikkuleipiä, joiden tekeminen vaatii hieman sorminäppäryyttä taikinapötköjen kieputtelussa, mutta vaivannäkö palkitaan ihanalla maulla. Tämä on hyvin vanha resepti mummoni arkstoista, valmiista paistetuista rinkilöistä en löytänytkään edes kuvaa. Mummolan makuja -leivontakurssillakin tällä ohjeella on leivottu aikanaan, joten perinteet elävät reseptien muodossa.

25-30 kappaletta

150 g huoneenlämpöistä voita
¼ dl sokeria
½ dl kuohukermaa
3 2/3 dl vehnäjauhoja
¼ tl suolaa

koristeluun raesokeria

Kuumenna kiertoilmauuni 185-asteiseksi (tavallinen uuni 210c). Sekoita kaikki ainekset yhteen kulhossa. Kääri taikina kelmuun ja laita hetkeksi jääkaappiin lepäämään. Paloittele taikina pieniksi 20g kokoisiksi paloiksi (tulee 25-30 kappaletta). Pyörittele palat pitkiksi pötköiksi. Kiepauta pötköt rinkeleiksi ja nosta leivinpaperoidulle pellille. Nosta pikkuleipäpellit hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Kaada raesokeria lautaselle. Voitele pikkuleivät vedellä ja painele pinta raesokeriin. Nosta takaisin pellille. Tee loput pikkuleivät samalla tavalla. Paista raesokeririnkeleitä uunin keskitasolla n. 15 minuuttia, kunnes ne alkavat saada hieman väriä. Jäähdytä. Säilytä peltirasiassa huoneenlämmössä.

Nam! Kylläpä on kahvihetki astetta juhlavampi, kun voi nauttia kahvin kaverina jonkun omatekoisen pikkuleivän. Nykyään tulee aika harvoin leivottua pikkuleipiä, vaikka ne olisivat niin hyviä myös vierasvarana.

10.4.2024

Paistettu fetajuustokakku


Paistettu suolainen juustokakku pitää sisällään mm. fetaa ja ricottaa.

Tämä keväinen ja maukas piirakka on jo pidemmän aikaa ollut omassa reseptiarkistossani, reseptin alkuperäkään ei ole enää muistissa. Rapean keksipohjan päälle tehdään vaaleista maukkaista juustoista herkullinen täyte, mutta reseptin juju ovat vienosti mausteiset puolikuivatut tomaatit sekä pinnalle ripoteltava basilika, jotka nostavat piirakan uudelle tasolle. Joskus yksinkertaiset asiat ovat niitä parhaimpia ja niin tälläkin kertaa. Piirakan pystyy valmistamaan laktoosittomana, sillä kaikkia juustoja on saatavilla laktoosittomana. Pohjan voi tehdä halutessaan gluteenittomana. Tämä piiras on takuuvarma hitti ja voisipa sitä tehdä vaikka kevään juhliinkin. Ihan parasta!

12 annosta / 22-24 cm irtopohjavuoka

pohja
200 g (glut.) digestivekeksejä
125 g voita

täyte
200 g fetajuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g ricottajuustoa
4 kananmunaa
3 rkl (lehti)persiljaa hienonnettuna
1 kevätsipulinvarsi hienonnettuna
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
¼ tl chilihiutaleita

puolikuivatut tomaatit
250 g terttuminiluumutomaatteja tms. minitomaatteja
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

lisäksi
½ rku tuoretta basilikaa

Valmista puolikuivatut tomaatit. Levitä tomaatit leivinpaperoidulle pellille, lisää öljy ja mausteet. Kuivata 100-asteisessa uunissa n. 2-3 tuntia, kunnes ne ovat pinnalta kuivaneet mutta sisältä meheviä. Jätä odottamaan.

Valmista pohja. Hienonna keksit ja lisää sulatettu voi, sekoita tasaiseksi. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin 30 minuutiksi.

Valmista täyte. Hienonna feta kulhossa haarukalla. Sekoita joukkoon juustot ja kananmunat, sekoita tasaiseksi ja lisää persiljasilppu, hienonnettu kevätsipulinvarsi sekä mausteet, sekoita ja tarkista maku, mausta tarvittaessa lisää. Kaada seos kovettuneen keksipohjan päälle ja paista 175-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä. Siirrä piiras vuoasta tarjoiluvadille ja koristele puolikuivatuilla tomaateilla sekä basilikalla.

Niin hyvää! Fetajuusto toimii kyllä hyvin paistettavissa juustokakuissa. Tämä piiras on maultaan hyvin pehmeä ja tosiaan hauskan vivahteen tuovat tomaatit. Halutessaan tomaateille voi pirskottaa uunin jälkeen vielä hieman punaviinietikkaa, jolloin niiden hapokkuus korostuu. Toinen kokeilemisen arvoinen suolainen juustokakku on jo vuosien takainen parmesaanijuustokakku.

Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani 10.4.2024 ja reseptillä ovat päässeet leipomaan myös kevään 2023 leivontakurssilaiseni.